Translate

torstai 29. toukokuuta 2014

Hyvältä tuntuvat asiat hoitavat sydäntä

Viimeisimmässä Sydänlehdessä oli artikkeli joka kertoo Tampereella tapahtuneesta sydänsairaiden taidekurssista. Puhutaan taiteen tekemisestä ja siitä miten hyvältä tuntuvat asiat tekevät ihmiselle hyvää ja tietysti sitä kautta sydämelle.

Voin puhua siitä myös omalla kohdallani, koska olin vuoden pois työelämästä masennuksen takia, joka taas johtui sydämen epävakaasta toiminnasta ja kaikesta siihen liittyvästä. En kyennyt työskentelemään enkä keskittymään edes lukemiseen tai television katseluun. Olin täysin jumiutunut itseni kanssa ja niin sisäänpäin lukkiutunut ja vetäytynyt. Lähimmät ystävänikään eivät ymmärtäneet asian oikeaa laitaa, enkä saanut sellaista tukea tai ymmärrystä mitä olisin ehkä kaivannut.

Sitten eräs läheiseni innosti minua omalla tavallaan taas vanhan intohimoni pariin eli valokuvaukseen. Niinpä ryhdyin ottamaan silloin tällöin kameran mukaani, oikeastaan se oli se syy, joka sai minut menemään ulos. Elämän katseleminen linssin läpi, toi minulle sitä hyvän olo tunnetta. Aloin nähdä taas asiat kauniinpina, erityisesti luonnon. Se sai ajatukseni hetkeksi pois itsestä, huonosta olosta sekä peloista.

Katsellessani jälkikäteen kuvia ja huomatessani miten kaunis tämä ympäröivä luonto ja maailma onkaan, aloin pikkuhiljaa saada uskoa toipumiseeni sillä henkisellä puolella.  Nyt ollaan sillä paremmalla puolella siinä suhteessa. Pelkoja on, mutta ne peikot ovat nyt pienempiä. Niinä päivinä kun on todella voimakkaita lisälyöntejä, se muistuttaa taas minua kuolevaisuudesta, mutta yritän olla enää ajattelematta koko aikaa kuolemaa ja sen lopullisuutta.

Siksi rohkaisen kaikkia kokemaan taas sellaisia asioita josta on joskus aikaisemmin pitänyt ja nauttinut. Ne ovat niitä asioita jotka tuovat hyvän olon ja voi vähäksi aikaa saada muuta ajateltavaa ja hengähdystaukoa ikävistä ajatuksista. Se voi olla taide, musiikki, ulkoilu, matkailu, ihan mikä tahansa asia, se on jokaisen henkilökohtainen juttu.




sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Vuosi on vierähtänyt blogin aloituksesta


Sydän on mennyt tuttuun tapaan eli jokapäiväisiä lisälyöntejä jne, mutta sitten tänään tuli pitkästä aikaa sellainen pidempi kohtaus, jossa sydän lähti muljatelemaan todella pahasti ja heti koko "systeemi" meni sekaisin, vatsa, pahoinvointi jne. Otin beetasalpaajan ja yhden rauhoittavan ja olo alkoi pikkuhiljaa korjaantua. Se oli minulle taas kerran muistutus, että kuka onkaan "herra" tässä ruumiissa :(
Painonhallinta on edennyt niin, että 8,5 kg on karissut maaliskuun alusta, tahti on hidastunut mutta pikkuhiljaa alaspäin mennään. Liikuntaa en ole harrastanut, yksinkertaisesti se ei minua kiinnosta, vaikka pitäisi, sen toki tiedän.

 2013 huhtikuussa olin todella masentunut ja aloitin silloin tämän blogin kirjoittamisen. Se on tuonut minulle todella paljon helpotusta ja ymmärrystä näitä asioita kohtaan. Lukijoita, minun yllätyksekseni on ihan joka puolelta maailmaa, sivustonhan pystyy helposti kääntämään klikkaamalla yhtä nappia. Meitä on paljon, jotka kärsimme samansuuntaisista sydänongelmista, ne voivat tosiaan vähän vaihdella itse kullakin, mutta periaate on se, että monia meistä ongelma häiritsee emmekä saa ikävä kyllä täydellistä apua siihen. Se mihin olin pettynyt, oli se ettei edes ablaatio joka on iso operaatio, auttanut. Siinä minun toiveet olivat korkealla. Mutta lääkäri vain totesi, ettei se onnistunut, koska sydänlihas oli niin kovaa, eikä poltto siksi täysin onnistunut. Miksi taas kerran olin siinä vähemmistössä, jolle se ei auttanut?

Mutta jokaisella on ne omat ongelmansa, olotiloja on monia, toisilla pahempia kuin toisilla. Pääasia on se, että jaksamme elää tilanteemme kanssa, emmekä anna sen lannistaa meitä. Helpommin sanottu kuin tehty. Toivon, jokaiselle jolla on näitä ongelmia vahvuutta kestää sydämen oikuttelua ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Itse en vieläkään uskalla suunnitella matkaa sinne kauas jonnekin, josta haaveilen. Mutta ehkä vielä joskus pääsen. Unelmat omasta kodista myöskin ovat menettäneet hohtonsa, koska ajattelen, että jos tästä vielä enemmän sairastun, niin miten pystyn hoitamaan asioitani jos on suuria velkoja ym.
Tämä rajoittaa elämää, jos joku väittää muuta mielenkiinnolla kuuntelen.

Tässä linkki josta löytyy englanniksi tietoa näistä ongelmista
http://www.heart.org/HEARTORG/Conditions/Arrhythmia/SymptomsDiagnosisMonitoringofArrhythmia/Symptoms-Diagnosis-Monitoring-of-Arrhythmia_UCM_002025_Article.jsp

Toivon sydämestäni kaikille onnellisia aikoja ja rauhallista sydäntä,.... mutta sydäntä kun ei voi käskeä.