Pitkän hiljaiselon jälkeen kirjoitan, puoli vuotta reilut on kulunut viime päivityksestä. Luulin jo kaiken olevan ns. hyvin. Ei sairaalakäyntejä, päivittäisiä lisälyöntejä kyllä mutta niiden kanssa pärjäsi viime maananaihin saakka. Ihailin vielä kaunista auringonlaskua ( niitä ei ole niin paljoa ollut viime aikoina), olo ihan rauhallinen, muutamia lisäreitä ja sitten pam, muljahti niin pahasti ja se oli selvää, sydän lähti taas kerran pahasti raiteltaan.
Olihan se tehnyt temppujaan tässä välillä, mutta sillä tavalla, että sen sai aina aisoihin jollainen "kotikonstilla". Mutta pulssi jos lähtee rajuun laukkaan niin silloin ei ole tekemistä. Tämä oli taas siitä pahimmasta päästä, soitin nopeasti taksin ja pääsin sairaalaan 5 minuutissa.
Eipä tarvinnut odotella lääkäriä. Pulssi oli taas sen yli 200, oikealle ylhäälle rintalastaan pisti. Beetasalpaajan olin ottanut jo kotona, mutta nyt sitä alettiin antamaan suoraan suoneen. Pulssi vähän tipahti reiluu 100:aan, mikä autuas olotila. Mutta sitten sitten sen taas nousi yli 200:aan. Luoja, että se tuntuu ikävälle. Tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos. Parin tunnin jälkeen pulssi laski n.150-160, oli vähän helpompi hengittää. Hapetus onneksi ei laskenut liian alas koko aikana.
Flimmeriä, flutteria ja sydän löi jotenkin kammion läpi. Tälläisen selityksen sain lääkäriltä.
Ainoa keino oli siirtää rytmi sähköllä. (Minulla ei ole koskaan kääntynyt ns. lääkkeellä ja sanoin, että sitä on turha yrittää. Minulla on käännetty nyt ainakin neljä kertaa säköllä, en tiedä onko siinäkin joku maksimimäärä olemassa?)
Joten täytyi sitten vain odottaa, että vatsalaukku on ihan tyhjä....pitkiä tunteja, mutta sitten vihdoin n. klo 00 sain nukutuksen ja ensimmäisellä se oli kääntynyt.
Kun heräsin ajattelin, että olen taivaassa niin hyvä olo oli.
Kolmen tunnin seurannan jälkeen pääsin kotiin.
Seuraavat kolme päivää sydän tikitti mainiosti, ei edes lisälyöntejä, kunnes perjantai-iltana nekin palasivat.
Eilen lauantaina oli todella paljon lisälyöntejä, sellaisia ikävän tuntuisi, olivat varmaan kammioperäisiä. Tänän olisi vielä lähtö tilatulle matkalle, jonka viime sunnuntaina varasin.
Jos olisin tiennyt, että asiat menevät taas tähän suuntaan, en olisi varannut. Pelottavaa lähteä lentämään yms.
Olen ablaatiojonossa ja minulle olisi se jo tehty, mutta en ole uskaltanut mennä. Minulle on se tehty jo kolme kertaa (eivät ole onnistuneet, kovan sydänlihaksen vuoksi) ja tämä olisi ns. korjaava toimenpide joka kestää koko päivän. Se mikä siinä on pahinta, siinä ei voida nukuttaa ja kaiken kivun ja epämielyttävän saa kokea. Toki kivunlivietystä saa, mutta se ei poista sitä tunnetta. Saa nähdä mitä rytmikardiologi tuumaa kun saa tietää tästä, hän sanoi minulle keväällä viimeksi, ettei halua nähdä sellaisia sydänkäyriä, juuri mitä nyt tapahtui.
Kaikesta huolimatta täytyy tänään kerätä rohkeutensa ja lähteä sille matkalle toivoa, että kohtaus ei tulisi ainakaan lentokoneessa, sillä en kestäisi montaa tuntia yli 200:n pulssilla.
Toivotaan parasta.
Aurinkoa sydämiinne :)
Olihan se tehnyt temppujaan tässä välillä, mutta sillä tavalla, että sen sai aina aisoihin jollainen "kotikonstilla". Mutta pulssi jos lähtee rajuun laukkaan niin silloin ei ole tekemistä. Tämä oli taas siitä pahimmasta päästä, soitin nopeasti taksin ja pääsin sairaalaan 5 minuutissa.
Eipä tarvinnut odotella lääkäriä. Pulssi oli taas sen yli 200, oikealle ylhäälle rintalastaan pisti. Beetasalpaajan olin ottanut jo kotona, mutta nyt sitä alettiin antamaan suoraan suoneen. Pulssi vähän tipahti reiluu 100:aan, mikä autuas olotila. Mutta sitten sitten sen taas nousi yli 200:aan. Luoja, että se tuntuu ikävälle. Tuntuu, että sydän tulee rinnasta ulos. Parin tunnin jälkeen pulssi laski n.150-160, oli vähän helpompi hengittää. Hapetus onneksi ei laskenut liian alas koko aikana.
Flimmeriä, flutteria ja sydän löi jotenkin kammion läpi. Tälläisen selityksen sain lääkäriltä.
Ainoa keino oli siirtää rytmi sähköllä. (Minulla ei ole koskaan kääntynyt ns. lääkkeellä ja sanoin, että sitä on turha yrittää. Minulla on käännetty nyt ainakin neljä kertaa säköllä, en tiedä onko siinäkin joku maksimimäärä olemassa?)
Joten täytyi sitten vain odottaa, että vatsalaukku on ihan tyhjä....pitkiä tunteja, mutta sitten vihdoin n. klo 00 sain nukutuksen ja ensimmäisellä se oli kääntynyt.
Kun heräsin ajattelin, että olen taivaassa niin hyvä olo oli.
Kolmen tunnin seurannan jälkeen pääsin kotiin.
Seuraavat kolme päivää sydän tikitti mainiosti, ei edes lisälyöntejä, kunnes perjantai-iltana nekin palasivat.
Eilen lauantaina oli todella paljon lisälyöntejä, sellaisia ikävän tuntuisi, olivat varmaan kammioperäisiä. Tänän olisi vielä lähtö tilatulle matkalle, jonka viime sunnuntaina varasin.
Jos olisin tiennyt, että asiat menevät taas tähän suuntaan, en olisi varannut. Pelottavaa lähteä lentämään yms.
Olen ablaatiojonossa ja minulle olisi se jo tehty, mutta en ole uskaltanut mennä. Minulle on se tehty jo kolme kertaa (eivät ole onnistuneet, kovan sydänlihaksen vuoksi) ja tämä olisi ns. korjaava toimenpide joka kestää koko päivän. Se mikä siinä on pahinta, siinä ei voida nukuttaa ja kaiken kivun ja epämielyttävän saa kokea. Toki kivunlivietystä saa, mutta se ei poista sitä tunnetta. Saa nähdä mitä rytmikardiologi tuumaa kun saa tietää tästä, hän sanoi minulle keväällä viimeksi, ettei halua nähdä sellaisia sydänkäyriä, juuri mitä nyt tapahtui.
Kaikesta huolimatta täytyy tänään kerätä rohkeutensa ja lähteä sille matkalle toivoa, että kohtaus ei tulisi ainakaan lentokoneessa, sillä en kestäisi montaa tuntia yli 200:n pulssilla.
Toivotaan parasta.
Aurinkoa sydämiinne :)
