Translate

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Syöpähoitojen vaikutus sydämeen

Taas kerran olin oikeassa kun kuuntelin sisintäni ja kyseenalaistin solusalpaaja hoidon 1.5 v. sitten.

Asiaan liittyy mielenkiintoinen tutkimus:

Silloin lääkärit eivät voineet minulle luvata etteikö solusalpaajahoito voisi vaikuttaa sydämeeni ja sen vuoksi kieltäydyin hoidosta. Sädehoidot otin normaalisti. Mutta hormoonihoidon kohdalla tuli kovia vaikutuksia sydämeen. Kaksi kertaa yritin aloittaa mutta sitten piti lopettaa, sydänoireet olivat niin kovia. 
Siksi kannattaa kyseenalaistaa ja pohtia lääkärin kanssa mikä on se oikea vaihtoehto.
Minulle ei kuitenkaan, vielä ainakaan, ole tullut uutta syöpää yms. Sitä eivät kyllä nuo hoidotkaan täysin pysty lupaamaan.

Sydän on mennyt huonosti viime aikoina, sen tiimoilta kirjoitankin pian lisää.

Voimia kaikille ❤

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kahdeksan vuoden piina

11.9.2016 tuli täyteen kahden vuoden piinaa...täsmälleen tuona päivänä alkoi sydän temppuilla ja sitä on jatkunut ja yhä edelleen jatkuu. Psyykkisesti raskasta ja elämää rajoittavaa elämää. Itseä kuluttavaa ja läheisiä rassaavaa. Mutta kaikesta on selvitty, tähän asti.

Anteeksi, etten ole ehtinyt tai jaksanut kirjoittaa, välillä tuntuu että juttelen itsekseni, mutta sitten ilokseni kohtalotoveri kysäisee mihin olen kadonnut. Ehkä siellä on joku jossain joka ajattelee :)

Lomalla rohkenin matkustaa kauas pois. Pitkähkö lentomatka mietitytti, josko saisin kohtauksen koneessa, mutta rohkaisin mieleni ja lähdin matkaan. Ensimmäisenä lomapäivänä en tuntenut ainuttakaan lisälyöntiä !!!!? Ihme oli tapahtunut ! En muista milloin viimeksi olisin kokenut sen tunteen, että kertaakaan päivän aikana en tunne lisälyöntiä. Mikä taivaallinen tunne ja ilo. Muutenkin lomalla lisäreitä oli huomattavasti vähemmän, alkuun ihan muutamia vain päivässä.
Olenkin miettinyt ovatko sydänoireet psygologisia oireita vai mistä ne aiheutuvat. Koska sydän on todettu kuitenkin muuten terveeksi?
Sanotaan, että rasituksesta ja väsymyksestä tulee oireita, mutta minä nimenomaan olin matkustanut ja valvonut loman ensimmäisenä päivänä, joten fyysisesti olin väsynyt mutta sydän toimi mainiosti.
Lomalla kävelin enemmän, sitäkin olen miettinyt onko liikunta sellainen asia joka olisi hyväksi rytmihäiriöille. Kun olen kotona vain sohvalla tai lepään, tuntuu että häiriöitä on paljon enemmän?
Tarvitseeko sydän liikuntaa, toimiakseen paremmin? Onko teillä kokemuksia liikunnan vaikutuksesta rytmihäiriöihin?

En ole uskaltautunut ottamaan vieläkään Tampocoria, se odottaa sitä viimeistä hetkeä kun on ihan pakko. Ablaatiot minun kohdalla ei auttaneet joten vaihtoehtoja ei ole paljon.
Niille ihmisille jotka saavat elää elämää ilman sydänvaivoja, voin sanoa että nauttikaa terveenä olosta, nauttikaa kaikesta.
Niille jotka elävät sydänvaivojen kanssa, sanoisin nauttikaa jokaisesta hetkestä mikä teillä on.

Life is too short ....




tiistai 7. kesäkuuta 2016

Voimia päiviin tuleviin, muistakaa hengittää ...

Kevät on kääntynyt kesäksi... päivät vaihtuvat, viikot kuluvat ja olen onnellinen jokaisesta hetkestä jolloin sydän on rauhallinen. Mutta sitten kun muljahdus tulee, katoaa kaikki muu mielestä, ahdistus iskee ja pelko.
Tärkeintä olisi pysyä rauhallisena ja yrittää vain ajatella -ei tässä mitään hätää. Välttämättä ei tule sairaalareissua, välttämättä ei ole mitään vakavaa.

Olen käynyt harjoittelemassa hengittämistä. Kuullostaa ehkä oudolle, pitääkö sitä harjoitella? Sehän on itsestään selvyys. Mutta monta kertaa ns. paniikkitilanteissa hengitys jää pinnalliseksi ja aivot eivät saa siten kunnolla happea. Tärkeää olisi yrittää löytää mukava asento, hengittää sisään rauhallisesti nenän kautta pitkään ja sitten pitkä uloshengitys suun kautta. Tätä tulisi jatkaa jonkin aikaa. Tärkeintä on keskittyä vain hengittämiseen ja itsensä rentouttamiseen.  Monta kertaa auttaa myös nukahtamaan jos on vaikeuksia päästä uneen. Suosittelen kokeilemaan.

Katsoin juuri Kelan sivuja, siellä on lukuisia sopeutusvalmennuskursseja, mutta rytmihäiriöpotilaille en ainakaan huomannut, että olisi mitään? Se on harmi, koska rytmihäiriöitä sairastavia on Suomessa varmaan 
satoja tuhansia. Seuraavassa apteekin sivuilta tietoa rytmihäiriöistä.

http://www.apteekki.fi/terveydeksi/hoidossa/kiusana-rytmihairio.html

Lisäksi tietoa Lisälyönneistä sydänliiton sivuilta
http://www.sydan.fi/sydansairaudet-ja-hoito/lisalyonnit

Kaikesta huolimatta aurinkoista kesän alkua, yritetään nauttia niistä pienistä hetkistä :)



torstai 24. maaliskuuta 2016

Tambocor viimeinen vaihtoehto ?

Pitkästä aikaa jaksoin avata blogini ja ilokseni siellä (Noviisi) oli muistanut minua ja kirjoittanut. Väliin tämän blogin pitäminen on yksinäistä puuhaa, mutta sitten kun huomaa, että kyllä tätä luetaan ja joku kirjoittaa ja kommentoi, tuntuu mukavalle. Tähän mennessä n. 54000 katselua blogissa, toivotaan että joku on saanut vinkkejä tai tukea täältä.
Väliin tietysti omat kirjoutukset eivät ole niin iloisia tai rohkaisevia, mutta kirjoitan tunteella, se on auttanut minua.

Sitten päästään  "lempiasiaan" ... Pääsin vihdoin kaksi viikkoa sitten rasitustestiin. Ensimmäisen kerran tämän "sydänhistoriani" aikana eli pian kahdeksan vuoden jälkeen. Huh, olihan siinä polkemista, alkuun ihmettelin että kovinpa kevyttä on polkeminen mutta kahdeksan minuutin kohdalla oli sanottava, että nyt en jaksa. Onnekseni ei löytynyt sepelvaltimovikaa, joten nyt voin "ilomielin" aloittaa Tampocorin.
Vai voinko .... ensimmäisenä kun luin lääkkeen sisällöstä siellä mainitaan : "Kuten muutkin rytmihäiriölääkkeet, voi myös Tambocor aiheuttaa uusia rytmihäiriöitä." ... ym. ym.
Siinä se nyt on minun pelastukseni ja armahdukseni. Lääkäri kirjoitti reseptin, mutta en ole vielä sitä uskaltanut hakea. Suorastaan minua pelottaa aloittaa sitä, entä jos se aiheuttaa pahempia kohtauksia, entä jos kuolen, niistäkin tapauksista olen kuullut, entä jos .... ? 
Onko kellään kokemuksia tuosta lääkkeestä?

Minulla ei kuulema ole muita vaihtoehtoja. Rytmikardiologi tosin sanoi, että voidaan yrittää tehdä ablaatio uudestaan, "käsityönä" tällä kertaa, mutta kun joudutaan kovan sydänlihaksen vuoksi painamaan kovemmin, se saattaa aiheuttaa vaurioita sydämeen. No ainakin hän rehellisesti sanoi, mitä saattaa tapahtua. Mutta pisti kyllä miettimään, että näinköhän uskaltaisin enää.

Minun suurin ongelma noissa flimmeri ja flutteri kohtauksissa on tavattoman korkea pulssi n. 230.
Suurimmankin beetasalpaaja-annoksen jälkeen pulssi pysyy 160-170 lukemissa useita tunteja. Siinä sydän raukka laukkaa viimeistä päivää. Kaiken lisäksi se on kuulemma hengenvaarallista. Näinhän se lääkäri viimeksi totesi, rohkaisevasti ja rehellisesti.

Rytmin siirrotkaan eivät ole aina ihan "viattomia", viimeeksi minulle lääkäri sanoi, että jokainen sähköinen rytminsiirto jättää sydämeen arpikudosta.
Lisäksi myös aivoinfarktin riski rytminsiirron jälkeisinä päivinä on suurempi. Tässä aiheesta vielä videota.
Minulle on tehty sähköinen rytminsiirto kolme kertaa, onneksi niistä on ollut siinä tilanteessa apua, kun muuten ei ole lääkkeellä kääntynyt.

Rytminsiirto edessä, tässä videota.
https://www.youtube.com/watch?v=ziiz0-NJsSE

Kaikesta huolimatta, loma edessä ja uskaltaudun lähtemään pienelle matkalle. Vaati pitkää pohdintaa, mutta läheiseni vakava sairaus on saanut minut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Haluan nähdä hänet vielä kun se on mahdollista.

Hyvää Pääsiäistä kaikille ja levollisia ajatuksia kaikista vaivoista huolimatta.




maanantai 18. tammikuuta 2016

Taistelua tunteiden kanssa

Pitkästä aikaa kirjoitan .... työ ja terveysasiat mielessä. Syövän jatkotutkimuksia ym. Hieman sekavaa kaikki.
Sydän jatkaa ylimääräisiä hyppyjään ja joka kerta kun se lyö pahemmin tai jättää lyömättä, tulee mieleen kardiologini viimeisimmät sanat .... se saattaa olla hengenvaarallista. 

Jatkuva pelko kalvaa mieltä ja todenteolla rasittaa pieniä aivojani. En jaksa enää tätä elämää, tulee välillä mieleen. Onko minun elettävä loppuelämäni pelossa, että milloin on taas lähtö ensiapuun tai koska tulee loppu?? 
Voin sanoa, että en voi elää kuin päivän kerrallaan. En voi tai uskalla suunnitella mitään, en jaksa, pelkään.

Rytmikardiologi olisi voinut laittaa lähetteen suoraan rasitustestiin, mutta kaikessa viisaudessaan ensin minun piti tilata aika terveyskeskukseen ja sitten tämä lääkäri kirjoitti lähetteen. Olen siis odottanut lokakuusta, että saan lähetteen rasitustestiin?! Missä mättää, miksi kaiken pitää olla niin byrokraattista ja vaikeaa, kun asian voisi hoitaa suoraan? Sitä ihmetteli tämä terveyskeskuslääkärikin.

Nyt tutkitaan siis sitä, että jos on sepelvaltimotauti, Tampocor rytmihäiriölääke ei käy silloin. Vaihtoehtoja kohdallani ei siis ole monia. Tämä olisi yksi niistä, mutta suurella epäilyksellä ottaisin sitäkin lääkettä, olen kuullut erittäin huonoja asioita siitä lääkkeestä.

Olen miettinyt myös tämän kylmän sään vaikutusta sydämeen. Luin juuri jostain, että kylmä provosoisi rytmihäiriöille. Saattahan se olla niinkin, mutta niitä kyllä tulee myös ihan ilman kylmääkin, joten vaikea sanoa.

Tässä muutamia hyviä linkkejä rytmihäiriö asiasta.

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/pysy_rytmissa_sydan

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/4_x_rytmihairio_sydamessa

http://www.tunnepulssisi.fi/eteisvarina

Jaksamista kaikille :)