Viimeisimmässä Sydänlehdessä oli artikkeli joka kertoo Tampereella tapahtuneesta sydänsairaiden taidekurssista. Puhutaan taiteen tekemisestä ja siitä miten hyvältä tuntuvat asiat tekevät ihmiselle hyvää ja tietysti sitä kautta sydämelle.
Voin puhua siitä myös omalla kohdallani, koska olin vuoden pois työelämästä masennuksen takia, joka taas johtui sydämen epävakaasta toiminnasta ja kaikesta siihen liittyvästä. En kyennyt työskentelemään enkä keskittymään edes lukemiseen tai television katseluun. Olin täysin jumiutunut itseni kanssa ja niin sisäänpäin lukkiutunut ja vetäytynyt. Lähimmät ystävänikään eivät ymmärtäneet asian oikeaa laitaa, enkä saanut sellaista tukea tai ymmärrystä mitä olisin ehkä kaivannut.
Sitten eräs läheiseni innosti minua omalla tavallaan taas vanhan intohimoni pariin eli valokuvaukseen. Niinpä ryhdyin ottamaan silloin tällöin kameran mukaani, oikeastaan se oli se syy, joka sai minut menemään ulos. Elämän katseleminen linssin läpi, toi minulle sitä hyvän olo tunnetta. Aloin nähdä taas asiat kauniinpina, erityisesti luonnon. Se sai ajatukseni hetkeksi pois itsestä, huonosta olosta sekä peloista.
Katsellessani jälkikäteen kuvia ja huomatessani miten kaunis tämä ympäröivä luonto ja maailma onkaan, aloin pikkuhiljaa saada uskoa toipumiseeni sillä henkisellä puolella. Nyt ollaan sillä paremmalla puolella siinä suhteessa. Pelkoja on, mutta ne peikot ovat nyt pienempiä. Niinä päivinä kun on todella voimakkaita lisälyöntejä, se muistuttaa taas minua kuolevaisuudesta, mutta yritän olla enää ajattelematta koko aikaa kuolemaa ja sen lopullisuutta.
Siksi rohkaisen kaikkia kokemaan taas sellaisia asioita josta on joskus aikaisemmin pitänyt ja nauttinut. Ne ovat niitä asioita jotka tuovat hyvän olon ja voi vähäksi aikaa saada muuta ajateltavaa ja hengähdystaukoa ikävistä ajatuksista. Se voi olla taide, musiikki, ulkoilu, matkailu, ihan mikä tahansa asia, se on jokaisen henkilökohtainen juttu.
Voin puhua siitä myös omalla kohdallani, koska olin vuoden pois työelämästä masennuksen takia, joka taas johtui sydämen epävakaasta toiminnasta ja kaikesta siihen liittyvästä. En kyennyt työskentelemään enkä keskittymään edes lukemiseen tai television katseluun. Olin täysin jumiutunut itseni kanssa ja niin sisäänpäin lukkiutunut ja vetäytynyt. Lähimmät ystävänikään eivät ymmärtäneet asian oikeaa laitaa, enkä saanut sellaista tukea tai ymmärrystä mitä olisin ehkä kaivannut.
Sitten eräs läheiseni innosti minua omalla tavallaan taas vanhan intohimoni pariin eli valokuvaukseen. Niinpä ryhdyin ottamaan silloin tällöin kameran mukaani, oikeastaan se oli se syy, joka sai minut menemään ulos. Elämän katseleminen linssin läpi, toi minulle sitä hyvän olo tunnetta. Aloin nähdä taas asiat kauniinpina, erityisesti luonnon. Se sai ajatukseni hetkeksi pois itsestä, huonosta olosta sekä peloista.
Katsellessani jälkikäteen kuvia ja huomatessani miten kaunis tämä ympäröivä luonto ja maailma onkaan, aloin pikkuhiljaa saada uskoa toipumiseeni sillä henkisellä puolella. Nyt ollaan sillä paremmalla puolella siinä suhteessa. Pelkoja on, mutta ne peikot ovat nyt pienempiä. Niinä päivinä kun on todella voimakkaita lisälyöntejä, se muistuttaa taas minua kuolevaisuudesta, mutta yritän olla enää ajattelematta koko aikaa kuolemaa ja sen lopullisuutta.
Siksi rohkaisen kaikkia kokemaan taas sellaisia asioita josta on joskus aikaisemmin pitänyt ja nauttinut. Ne ovat niitä asioita jotka tuovat hyvän olon ja voi vähäksi aikaa saada muuta ajateltavaa ja hengähdystaukoa ikävistä ajatuksista. Se voi olla taide, musiikki, ulkoilu, matkailu, ihan mikä tahansa asia, se on jokaisen henkilökohtainen juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti