Huhtikuu on ollut koettelemusten kuukausi, syntymäkuukauteni myös...
Tällä kertaa lauantaiaamuna heräsin naapurin häiriökäyttäytymiseen ja jouduin tilamaan poliisit paikalle. Ilmeisesti kyseinen tapahtuma oli liikaa minulla ja siinä samassa sydämeni kääntyi flimmeriin.
Odottelin kotosalla jospa se menisi ohitse, otin beetasalpaajaa jne. Pulssi tuntui kuitenkin vielä kohtuulliselle n. 12.
Lähdin kuitenkin ensiapuun ja jouduin jäämään sinne.
Lääkäri totesi, että käännetään suoraan sähköllä, koska aiemminkaan ei Selogeeni ole auttanut, ainakaan viimeisellä neljällä kerralla.
Olin onneksi ollut syömättä ja juomatta, joten toimenpide voitaisiin tehdä nopeasti.
Mutta sitten yks kaks sydän alkoi mennä hurja vauhtia n. 230 oli pulssi. Paikalla alkoi tulla yks kaks lääkäreitä ja hoitajia, en tiennyt tarkkaan mistä oli kysymys. Sanoivat vaan, että pidä silmiä auki.
Anestesialääkäri, sydänlääkäri ja päivystyksen lääkäri ja hoitajat olivat ympärilläni. Sen muistan vaan kun ajatettelin, että mitähän tämä nyt tarkoittaa. Koskaan aiemmin ei ollut tällaista hässäkkää ympärilläni?
Viereeni tuotu laite kertoi automaatio äänellä ohjeita, miten elvyttää potilas tms??
Sydänlääkäri päätti kuitenkin vielä kokeilla selogeeniä ja sitä annettiin maks. määrä. Ja kuinka ollakkaan, sydän kääntyi yks kaks sinusrytmiin ja pulssi putosi 80:een.
Ei voinut olla totta ! Ihme oli tapahtunut, lääke auttoi siis kerankin ja kriittisellä hetkellä. Voin sanoa, että luojan kiitos.
Olin muutaman tunnin tarkkailussa ja sitten pääsin kotiin. Nyt odottelen jännittyneenä sitä ablaatiokutsua, minulla ei ole enää muita vaihtoehtoja, se minun pitäisi nyt ymmärtää.
Jälkeenpäin kysyin hoitajalta mistä oli tuossa kohtauksessa kysymys ja hän sanoi, että sydän oli kammiotakykardiassa. Sitä ei kai aiemmin minulla ole ollut, pelottavaa...mutta selvisin.
Näillä mennään taas eteenpäin....kohtalotoverit, kirjoitelkaa tuntemuksistanne.
Tällä kertaa lauantaiaamuna heräsin naapurin häiriökäyttäytymiseen ja jouduin tilamaan poliisit paikalle. Ilmeisesti kyseinen tapahtuma oli liikaa minulla ja siinä samassa sydämeni kääntyi flimmeriin.
Odottelin kotosalla jospa se menisi ohitse, otin beetasalpaajaa jne. Pulssi tuntui kuitenkin vielä kohtuulliselle n. 12.
Lähdin kuitenkin ensiapuun ja jouduin jäämään sinne.
Lääkäri totesi, että käännetään suoraan sähköllä, koska aiemminkaan ei Selogeeni ole auttanut, ainakaan viimeisellä neljällä kerralla.
Olin onneksi ollut syömättä ja juomatta, joten toimenpide voitaisiin tehdä nopeasti.
Mutta sitten yks kaks sydän alkoi mennä hurja vauhtia n. 230 oli pulssi. Paikalla alkoi tulla yks kaks lääkäreitä ja hoitajia, en tiennyt tarkkaan mistä oli kysymys. Sanoivat vaan, että pidä silmiä auki.
Anestesialääkäri, sydänlääkäri ja päivystyksen lääkäri ja hoitajat olivat ympärilläni. Sen muistan vaan kun ajatettelin, että mitähän tämä nyt tarkoittaa. Koskaan aiemmin ei ollut tällaista hässäkkää ympärilläni?
Viereeni tuotu laite kertoi automaatio äänellä ohjeita, miten elvyttää potilas tms??
Sydänlääkäri päätti kuitenkin vielä kokeilla selogeeniä ja sitä annettiin maks. määrä. Ja kuinka ollakkaan, sydän kääntyi yks kaks sinusrytmiin ja pulssi putosi 80:een.
Ei voinut olla totta ! Ihme oli tapahtunut, lääke auttoi siis kerankin ja kriittisellä hetkellä. Voin sanoa, että luojan kiitos.
Olin muutaman tunnin tarkkailussa ja sitten pääsin kotiin. Nyt odottelen jännittyneenä sitä ablaatiokutsua, minulla ei ole enää muita vaihtoehtoja, se minun pitäisi nyt ymmärtää.
Jälkeenpäin kysyin hoitajalta mistä oli tuossa kohtauksessa kysymys ja hän sanoi, että sydän oli kammiotakykardiassa. Sitä ei kai aiemmin minulla ole ollut, pelottavaa...mutta selvisin.
Näillä mennään taas eteenpäin....kohtalotoverit, kirjoitelkaa tuntemuksistanne.
6 kommenttia:
Hei, olisi mukava kuulla, pääsitkö jo ablaatioon ja mitä siitä on seurannut. Itse olen juuri saanut tiedon että olen ablaatiojonossa. Flimmerini eivät ole noin hurjan kuuloisia vaan vähän hitaampia, ehkä sen ansiosta että sain tahdistimen helmikuussa, mutta niitä on useita viikossa.
Kiitos viestistäsi ja kysymyksestäsi. Kirjoitankin tarkemmin blogipäivitykseen tilanteestani.
Hyvää vointia sinulle :)
Kammiotaky on jo ihan eri vaiva ja voi kääntyä kammiovärinäksi, mikä onkin sitten kuolemaan johtava tila ilman elvytystä. Huhhei. Saako eteinen sulla aikaan kammiotakyn?
Omat kammiolisärit taas lisääntymässä ja pari flimmeriä takana. Oisko noin kymmenen vuotta jo näistä kärsitty. Uniapnea löytyi ja se voi olla osasyynä. Hoitojonossa odotellaan.
Minulla rytmihäiriökohtaukset olleet erittäin monimuotoisia. Tämä kohtaus oli tämän tyyppinen, toisissa flimmeri ja flutteri vuorottelee lisäsi aina, takykardia 230-240. Joskus ollut jopa yli 300.
Päivittäiset kammio ja eteislisälyönnit tuovat myös omat oireensa.
Miten olet pärjäillyt ?
Sama mies kuin edelliessä viestissä, eli vastailen pitkän ajan jälkeen.
Pitkä aika tässä oli ilman pahempia oireita, mitä nyt kovia takykardioita toisinaan, en tiedä mitä muotoa. Yksittäisiä kammiolisäreitä, uniapneaa hoidetaan ylipainelaitteella nukkuessa. Nyt tänään kammiolisärit palasivat pitkästä aikaa, sydän halusi yrittää vetää niitä putkeen sarjassa. Otin betan ja helpotti toistaiseksi. Lihakset nykivät eikä näemmä auta vaikka vetää magnesiumia, B-vitamiineja, sinkkiä ja kalanmaksaöljyä, jossa on A, D sekä E vitamiinia.
Flimmerit olivat 2012 ja 2015, onneksi niitä ei ole uusinut, ehkä ollut fluttereita. Alkoholin jätin kokonaan pois, kun aiheuttaa toisinaan herätessä todella kovia takykardioita toisinaan.
Ei kai se auta kun elää näiden kammiolisärien kanssa, ja liekkö osa eteisperäisiä myös. Kerran kun nämä saa niin harva pääsee koskaan eroon, muuten kuin ablaatiolla, jos ovat niin pahat, että se tehdään. Päivä kerrallaan, harmillisen lamauttavia nämä silti ovat. Masentaa, vituttaa ja ahdistaa suoraan sanottuna. Elämästä on tullut eräänlaista selviytymistaistelua mieltä ja kehoa vastaan tai niiden kanssa. Aina saa pelätä, että millon tulee tai mikä on se viimeinen kerta.
Betasalpaajat onneksi auttavat pahimpiin usein. Huolettaa itseä tosiaan nuo peräkkäin tulevat, kun kammiotakyhan siinä aina ensimmäisenä on mielessä. Nukkuminen huonoa, stressaava mielenlaatu. Loppuunhan tässä palaa, ilman paranemista. Lääkäreissä on aikoinaan juostu tarpeeksi ja ei näitä enää varmaan haluttaisi edes tutkia, koska terve kuulemma olen, mitä nyt tuo uniapnea ja pää meinaa levitä.
Päivä kerrallaan kai tämä elämä eletään loppuun asti. Opiskelut jääneet jumittamaan yliopistossa ja työelämä on todella pientä ja osa-aikaista. Harmittaa niin pirusti.
Ymmärrän niin tunteesi ja fiiliksen millä mennään. Olen joskus miettinyt miten hienoa elämä olisi ilman näitä ongelmia. Murehtiminen ja jännittäminen sitä kautta stressaaminen jäisi pois. Voisi nauttia elämästä ja olla miettimättä koko aikaa näitä ongelmia ja sydäntä.
Päivä kerrallaan se on mentävä ja yritettävä vaan ajatella jotain hyvää .... edes jotain pientä positiivista asiaa.
Lähetä kommentti