Olen yrittänyt löytää vastausta, miksi viime viikkoina lisälyönnit ovat lisääntyneet niin rajusti, tunnen niitä melkein koko ajan? Onko ottamallani rintasyövän jälkeisellä Tamofen hormonilääkkeellä tähän jotain tekemistä, lääkärit kyllä vakuuttelivat että ei, mutta ihminen on kokonaisvaltainen egosysteemi ja kaikki vaikuttaa kaikkeen ?!
Keväällä tehdyssä Holterissa, ei lisälyöntejä ollut kuin n. 40 kpl, mutta nyt tuntuu että sydän on kurkussa koko ajan? Erittäin epämiellyttävää ja lisäksi paineet tahtovat nousta ... sain soittoajan lääkärille ja hän lupasi, että jossain vaiheessa saan Holtteroinnin. Tunnen, että ottamastani beetsalpaajasta ei ole minkäänlaista hyötyä. Jos unohdan ottaa joskus ottaa, samalla tavalla sydän menee tai sitten kun otan, ei vaikutusta rytmihäiriöihin. Taas sitä ollaan tilanteessa, että mitähän seuraavaksi????
Osaan jo arvata, että Holtteroinnin tuloksena ovat ne vaarattomat lisälyönnit (toivottavasti niin) eikä niille voida tehdä mitään (sitä en kyllä toivo).
Kuulisin mielelläni, miten te selviätte lisälyöntienne kanssa, onko mitään keinoa millä ne rauhoittuisivat.
Toissapäivänä otin rauhoittavan, niin sillä ne hieman laantuivat mutta eivät kadonneet.
Kesäloma on ja pitäisi pystyä nauttimaan siitä, mutta tässä tilassa hieman haasteellista :(
Kaikille blogini lukijoille oikein hyvää Juhannusta.
Viime aikoina en ole kovin ahkerasti kirjoittanut, ehkä se johtuu yleisestä väsymyksestä, kiireestä yms.
Mutta tarkoitukseni on jatkaa blogia. Uutta tietoa sydämen rytmihäiriöistä täytyy tutkia ja olla aktiivisempi.
Päivittäisten lisälyöntien lisääntyminen on hieman pistänyt mieltä matalaksi, vaikka yritänkin olla niitä ajattelematta. Sydän ns. kurkussa, se on joskus vaikeaa.
Toivon sydämestäni, että kaikilla joilla sydän tekee tepposiaan, olisi mukava ja rauhallinen olo. Mieli saisi olla vapaa jatkuvasta huolesta ja huonosta olosta. Olen toivonutkin, että jos saisi edes yhden päivän ajan olla, niin ettei sydän muistuttaisi olostaan. Huonomminkin voisi olla, se ehkä tuo lohtua jaksaa.
Tsemppiä kaikille sydänongelmien kanssa eläville, periksi ei anneta :)
Olenkin pohtinut miten ablaatio on ylipäätään auttanut esim. eteisvärinäpotilaille, onko se niin hyvä kun kehutaan? Löysin mielenkiintoisisa artikkeleita aiheesta, jotka liitteenä.
Omalla kohdalla kolme ablaatiota käyneenä läpi, totean että ne auttoivat eteisvärinään mutta jättivät sydämeen ikuisen vaivan eli päivittäiset lisälyönnit. Kumpi sitten on parempi ... minun eteisvärinäkohtaukset olivat niin järkyttäviä, että jos kahdesta pahasta täytyy valita niin lisälyönnit.
Sekin on mielenkiintoista miten eteisvärinä vaihtelee eri ihmisten välillä. Minulla on tuttava joka ei edes tunne niitä mitenkään epämiellyttävänä? Kun taas omalla kohdalla se oli ihan kamalaa, pulssi nousi kahteensataan, tuntui että ei pysty hengittämään, sydän meni miten meni ... minulle on varmaan jäänyt iänikuiset traumat niistä kohtauksista :(
Mutta ablaatiot siis auttoivat näin voidaan todeta ... ainakin tähän asti. (Aina totean sen, koska aina on sellainen olo, että ne voivat tulla milloin vaan. nyt 3,5 v. on mennyt viimeisimmästä ablaatiosta).
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/eteisvarinan-ablaatiohoidon-tulokset-vaihtelevia/#.VTs83PDp56M
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=14441/type=1
Linkkejä myös mitä ablaatio on:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/15/eteisvarinan-leikkaushoito-kehittyy
http://fincardio-fi-bin.directo.fi/@Bin/f23a11aeb9317718154422f1392d5f10/1429946266/application/pdf/66039/teema_luku8.pdf
Tässä linkki myös yleisiin kysymyksiin sydämen toiminnasta
http://www.sydan.fi/asiantuntija-vastaa?gclid=CLDfyqbykMUCFYPOcgoduBoAIA
Mielenkiinnolla kuulisin teidän kokemuksia ablaatiosta.
Kaunista kevättä kaikille :)
Sädehoidot ovat päättyneet ja pitäisi olla onnellinen. Onnellinen siitä, että kaikki meni hyvin ja hoidon aikana jaksoin käydä töissä eikä pahempia sivuoireita tullut. Pitkäaikaisvaikutukset saattavat tulla sitten vasta kuukausien kuluttua.
Hormonihoito olisi pitänyt aloittaa viikko sädehoidon päätyttyä, mutta en ole varma vielä haluanko sitä? Mahdolliset sivuoireet kyseisestä hoidosta eivät kuullosta houkutteleville; nivel- ja lihaskivut, kuumat aallot, laskimotukokset, keuhkoveritulppa, ym. ym. Onko viiden vuoden hoito sen väärttiä? Luvataan, että siten on 50 % pienempi mahdollisuus, että syöpä ei uusi? Mutta kuka sen takaa. Näistä hoidoista huolimatta ihmiset saavat uudestaan syöpiä. En tiedä, olen niin epävarma tässä tilanteessa. Mikä on se oikea vaihtoehto, ottaa vai jättää?
Muutenkin elämä mietityttää, mikä täällä loppujen lopuksi on pysyvää. Sain vasta kuulla, että läheiseni on sairastunut vakavasti eikä siihen sairauteen ole parannuskeinoa. Miten kukaan jaksaa elää sellaisen tiedon kanssa?
Miten jaksaa herätä uuteen päivään ja olla, niinkuin mitään ei olisi tapahtunut? Olla ajattelematta, että pian kuolen ? Miten sellaista ihmistä voi lohduttaa ja sanoa, että kyllä se siitä, kun vaihtoehtoja ei ole ?
Sitä miettiessä, minullahan ei oikeastaan pitäisi olla mitään valittamista. Sydän siellä pomppii, mutta sykkii vielä kuitenkin. Toivoa minulla siis on, mutta läheiselläni ei ole.
Joskus mietin, miten paljon ihminen jaksaa kantaa harteillaan, olipa se sitten syntejään, sairauksiaan, pahaa oloaan, typeryyttään tai murheitaan?
Mikä on kaiken tarkoitus, kun elämä menee miten menee?
Haluaisin sanoa kaikille tämän blogin lukijoille, että nauttikaa elämästä vaikka se joskus olisikin vaikeaa. Ottakaa huomioon läheisenne tai itsenne silloin kun se on vielä mahdollista, sillä koskaan ei kukaan voi tietää, milloin on se viimeinen hetki. En halua ketään masentaa, mutta niin se vain on.
Ei ole meidän käsissämme se päätös.
Maaliskuun ensimmäinen ja kevät on virallisesti alkanut. Kummasti se vaikuttaa mielialaan kun päivät ovat pidentyneet ja valoa on hieman enemmän. Auringosta ei voida puhua vielä, koska sitä ei ole näkynyt pitkään aikaan.
Sädehoidot alkavat olla päätöksessä, vielä kolme kertaa ja ne on urhoollisesti läpi käyty. Iho on saanut omat reagtionsa säteistä ja pitkäaikaisvaikutukset jäävät nähtäväksi. Hoitaja sanoikin, että älä sitten ihmettele jos tulee keuhko-oireita, kuumetta yms. vielä kuukausienkin päästä. Saattaa olla, että sädehoito on vaikuttanut keuhkoihin ja voi tulla keuhkokuume yms. Ihan mukavaa kuultavaa. Hyvä, että niistä kerrotaan näin jälkikäteen hoidon jälkeen, eikä ennen?
Edessä olisi hormonihoito, viisi vuotta pitäisi pumpata hormonia joka tyrehtyttää estrogeenituotannon. Ihmettelen vaan, kasvaako minulla sitten parta ja ääni on matalampi kuin naapurin Eskolla?
Juuri luin siitä horminihoidosta artikkelin, ks. http://www.prnewswire.co.uk/news-releases/uudet-tiedot-osoittavat-ettei-tamoksifeeni-ehka-enaa-olekaan-paras-vaihtoehto-rintasyovan-uusiutumisen-estamiseen-154611645.html
Mielenkiintoista tässä on se, että niin "hyvää" kuin nämä kaikki sytostaatti, -säde ja hormonihoidot tekevät, niissä on myös kaikissa huonot puolensa, miten paljon ne aiheuttavat tuhoa ja muita oireita, jopa uusia syöpiä? Ilmeisesti hyöty on sitten isompi kuin riskit????
Sydän siellä pompottelee samaan epätahtiin kuin ennenkin, heti aamulla herättyä alkaa muistuttaa olemassa olostaan. Yritänkin sanoa itselleni, hyvä on, että se vielä pompottaa ettei lakkaa kokonaan. Onneksi valtava kuolemanpelkoni on hieman laantunut, mutta ei se ole mihinkään kadonnut.
Toivoisin kyllä tietäväni, milloin minun matkani päättyy, se veisi pois pelon tunteen ja stressin, että jos, vaikka, koska, miten jne.
Kaikesta huolimatta taas kerran, ei anneta periksi vaikka sydän pitää meitä otteessaan.
Niin ovat sädehoidot alkaneet ja takana seitsemän kertaa, jäljellä 18. Pitkät matkat hoitavaan sairaalaan ja siihen työpäivät päälle ovat hieman väsyttäneet. Viime yön kymmenen tunnin unet auttoivat hieman asiaa. Olen huomannut, että jos on väsynyt niin rytmihäiriöitä on enemmän. Eilenkin niitä oli kyllä heti aamusta, siihen saakka kunnes kuukahdin sänkyyn. Koko ajan ja monia kertoja, eteis- ja kammiolisälyöntejä.
Tiedän sen siitä, koska pari viikkoa sitten tehty Holtteri kertoo että sellaisista lyönneistä on kysymys.
Juuri kun Holtteri oli, se päivä oli todella hyvä eikä lisäreitä ollut paljoa. Kun normaalisti niitä on ihan kiusaksi asti....mikähän siinäkin on? Alkaa jo epäillä että mistä tämä kaikki johtuu?
Lääkäri totesi (niinkuin jo arvasin), että ihan harmittomia ja muutamia sellaisia. Ei aiheuta mitään. Yritin todistella, että ne kun häiritsevät minua todella paljon, olen sydän kurkussa koko ajan, rauhoittavatkaan ei vät enää auta, beetasalpaajasta puhumattakaan. Mutta hän vaan totesi, että tuskin sydänlääkäri tähän mitään kantaa ottaa??? Pyysin silloin 48 tunnin holtteria, sen jos olisin saanut tilanne näyttäisi varmaan toisenlaiselle, mutta ei kun ei. Eli minun kohtaloksi on jäänyt tuntea näitä hyppyjä ja muljahduksia lopun elämäni? Kysyin, eikö ole mitään lääkettä joka näihin auttaisi. Sanoi, kyllä sen beetasalpaajan pitäisi auttaa.
Ihmettelen vaan on terveyskeskuksen yleislääkäreillä kaikki se tieto ja taito hoitaa sydänpotilaita??? Joskus pistää miettimään. Eräälle tuttavalleni vähän aikaa sitten lääkäri tarjosi koviin rintakipuihin panadolia ja sanoi, että monilla rintakivut saattavat johtua niskoista?!!!! Ja että kuulema Panadol auttaa rintakipuihinkin.
Kaikella kunnioituksella lääkäreitä kohtaan, mutta joskus alkaa mennä usko ja toivo. Mitä ihmeellisimpiä selityksiä nykyisin kuulee.
Sädehoidettuun rintaan tuli nyt joku tulehdus ja sain antibioottikuurin. Sekin tästä vielä puuttui. Mutta ei auta valittaa, toivotaan että se siitä hoituu.Olen myös miettinyt sädehoidon turvallisuutta ja tarpeellisuutta, mitä kaikkia myöhäisempiäkin sivuvaikutuksia sillä voi olla esim. sydämeen.
Tähän loppuun taas muutamia mielenkiintoisia linkkejä:
http://www.tohtori.fi/?page=8121124&id=6259874
http://www.nupit.fi/foorumi/viewtopic.php?id=41
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01078
Mutta ei unohdeta olla positiivisia, huonomminkin asiat voisivat olla :)
