Translate

torstai 30. toukokuuta 2013

Kertokaa kokemuksista blogista

Hei ja aurinkoista päivää :)

On vierähtänyt pian pari kuukautta tämän blogin parissa.
Lukijoita on ollut huikea määrä, kommentoijia vähemmän. Mutta ymmärrän toki etten itsekkään ole kaikkialle aina kommentoimassa. Tämän blogin perusajatus kuitenkin on, että yhdessä keskustelemme näistä asioista tai sitten vaikka ihan muustakin, eihän se aina tarvitse olla juuri rytmihäiriöasiaa.

Olisin kiitollinen jos kerrotte kokemuksista tämän blogin suhteen, sillä minulla ei ole aikaisempaa kokemusta tällaisesta blogin pidosta.Saisin myös vinkkiä minkälaista kehittämistä tällä sivustolla olisi ja mitä muuta haluaisitte ehkä kuulla, se auttaisi kovasti.

Olen huomannut, että blogin pito on vienyt vähän niitä ajatuksia välillä muualle  itsestä, vaikka täällä rytmihäiriöistä puhutaankin. Siinä mielessä ollut "terapeuttista". Toinen rakas harrastus minulla on valokuvaus, silloin tällöin olen laittanut tänne omia otoksia. Siinä myös mukavasti mieli lentää välillä muualle ja saa mielenkiintoista ajateltavaa. Vinkkinä tosiaan niille joita rytmihäiriöt piinaavat, niin yrittäkää jos vaan pystytte tehdä jotain joka piristäisi sitä omaa mieltä, edes vähän aikaa, se auttaa kummasti.

Olen itse ollut todella masentunut mutta yritän aina ajatella, että kyllä tämä tästä.



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,
Minusta tämä blogi on todella hieno juttu. Se, että löytää yhdestä ja samasta paikasta niin paljon infoa. Kiitos kun jaat meidän kaikkien kanssa mitä olet löytänyt ja kokenut. Se on rikkautta, kun voi jakaa toisille. Minulle ainakin tämä on ollut suuri rohkaisu.

Mutta minäkin kaipaisin myös lukijoilta kommentteja. Sellaiset arjen kokemukset olisivat todella arvokasta luettavaa.

Ann'S kirjoitti...

Kiitos kommentistasi:) Se antaa minullekin rohkaisua jos edes yksi on sitä mieltä, että kannattaa jatkaa.

Se mikä on mielenkiintoista, että paljon lukijoita on myös muista maista, USA:sta, Venäjältä, Saksasta, Puolasta, Virosta, jne. En tiedä ovatko he siellä asuvia suomalaisia vai sitten ihan sen maalaisia, tämän sivustonhan voi tuolta yläpalkista kääntää. Käännökset ei aina googlella ole ihan tarkkoja.
Mutta olisi tosiaan mukavaa kuulla muidenkin kommentteja ja sitä arjessä jaksamista ennenkaikkea.