Translate

perjantai 24. toukokuuta 2013

Kotikonstit rytmihäiriöiden hoitoon

Hei jälleen,

päivä on pilvinen mutta kesää kohti ollaan menossa kovaa vauhtia. Uskomatonta miten nopeasti luonto on herännyt talviuniltaan ja saamme nauttia taas vihreän voimasta (jos vaan jaksamme).
Tämä viikko on ollut aika hankala siinä mielessä, että rytmihäiriöt ovat olleet todella voimakkaita ja niitä on entistä enemmän, tullut erittäin etova olo, vatsa sekaisin jne. 
Tuli mieleeni etsiä niitä kotikonsteja millä voidaan joskus noita rytmihäiriöitä kenties lievittää siellä kotona.
Nyt tosin sanon, että nämä ovat koottuja kertomuksia eri ihmisiltä, toki aina jokainen arvioi sen tilanteen omalla kohdallaan, että tarvitseeko lähteä lääkäriin. Siihen ei voi kukaan ulkopuolinen ottaa kantaa. Mutta niillä joilla on jo vuosien kokemusta rytmihäiriöistä, tietävät että joskus joku "vippaskonsti" saattaa auttaa.  Toisille niistä tuntuu olevan apua, toisille ei. Ei niistä varmaan mitään harmiakaan ole jos kokeilee.

Kotikonsteina voi yrittää hengityksen pidättämistä, syvään hengittämistä tai juoda lasillinen vettä. 
 "Tykytys voi lakata, kun sydämen toimintaa hidastavaa vagus-hermoa aktivoidaan. Hermo aktivoituu, kun paine keuhkoissa lisääntyy. Käytännössä tämä saadaan aikaan puhaltamalla pulloon täydellä voimalla 15-30 sekunnin ajan. Toinen keino vagus-hermon aktivoimiseksi on valella kasvoja kylmällä vedellä." tämmöiset kostit löysin terveyskirjaston sivuilta.

Huolehdin riittävästä nesteen saannista!!! Olen huomannut, että mitä vähemmän olen juonut vettä tms., sitä pienempi on kiertävä veri määrä, josta johtuu leposykkeen nopeutuminen ja lisälyöntien eneneminen. Mitä enemmän lisälyöntejä, sen suurempi todennäköisyys kohtaukseen.Liiallisen veden juonninkin kuitenkin olen todennut huonoksi. Veri laimenee liikaa ja tulee elektrolyyttitasapainon häiriöitä sen takia. Kivennäisvedet helpottavat tätä probleemaa.
Toinen ennaltaehkäisymenetelmäni on hengityksen voimakas pidättäminen vrt. pulloon puhallus. Koska rytmihäiriöni aktivoituu herkästi kumarteluista, pidättelen varmuuden vuoksi lähes joka kerta hengitystä, kun esim. kumarrun nostamaan jotain esinettä lattialta jne...

Puhaltaminen, kylmän veden juonti, kaulavaltimon hieronta.

Rytmi voidaan saada normaaliksi sellaisin kotikonstein, jotka stimuloivat vagus-hermoa, esimerkiksi vetämällä keuhkot täyteen ilmaa ja puhaltamalla vastusta vastaan (esim. pulloon) tai ärsyttämällä oksennusrefleksiä.

Voi yrittää huuhdella kasvoja kylmällä vedellä, tai hieroa jompaa kumpaa kaulavaltimoa rauhallisesti melko reilusti painamalla noin 30s ajan. Tai voi " valsalvata" , eli laittaa suun ja nenän kiinni (nenän sormilla, heh) ja puhaltaa. Näitä me sairaalassakin koetetaan ennen lääkehoitoa tai rytminsiirtoa (sähköllä). 


Kokeilepa ponnistaa ikäänkuin tekisit kovaa kakkaa...se voi myöskin kääntää rytmin jos kyseessä SVT.

Kyllä nuo hyppelyt lopettavat lisälyönnit. Kokeiltu on. Kun itse seuraan hengitystäni se on lisälyöntien aikana hyvin pinnallista. Juuri silloin tuo pulloon puhaltaminen tasaa sen ( paine kasvaa). Tai mainitsemani hyppely. Huulet tiukasti kiinni pullonsuuhun ja nopea puhallus. Eli pitää saada hengitys normaaliksi. Monesti me ihmiset hengitämme liian pinnallisesti.

Sain vinkin puhaltaa pulloon kun tiheälyöntisyys iskee, ajaa varmasti saman asian kuin tuo nenän+suun sulkeminen? Tuo puhalluskeino vaan ei ole koskaan auttanut, kylmää vettä en olekaan kokeillut, perustuuko sekin vagushermon aktivointiin? 


Kaakao, rentoutumisharjoitukset.


Akupunktio ei ole kotikonsti, mutta auttoi mulle paremmin kuin beta-salpaajat (jotka eivät auttaneet ollenkaan).

Magnesiumin syönti

Banaanien syönti auttaa vs kaliumin puutos.

Olen vaihtanut pois 3-vuorotyöstä säännöllisempään työhön. Saunomista olen vähentänyt.

Vähennä kahvinjuontia...


Minulla rytmihäiriöitä vähentää selkäjumppa. Kun saa yläselän lukot auki ja verta vähän kiertämään, niin häiriöt vähenevät.

Närästys on toinen, jonka kuriin saaminen voi olla hyvä juttu. 
Lisälyöntien tullessa kannattaa yskäistä voimakkaasti ja samalla tömäyttää kämmenellä sydämen päälle. Toinen kikka on valella kasvoja kylmällä vedellä, stimulajoivat vagus-hermoa, joka hermottaa myös sydäntä.
Mulle työterveyslääkäri suositteli Möllerin Omega 3 -kapseleita tupla-annos purkin suosituksesta päivässä. Alle kaksi kuukautta meni ja huomasin, että eihän mulla ole enää juuri lainkaan rytmihäiriöitä. Vähensin 3 kuukauden käytön jälkeen annostusta purkin suositukseen (2 kapselia päivässä) eikä kauheasti ole rytmihäiriöt vaivanneet viimeaikoina. 
Vältä krapulaa, vältä valvomista ja stressiä, syö tasaisesti, älä ahmi sokeria, nesteytä itseäsi riittävästi, tee jotain muuta kuin lasket pulssia, urheile
Magnesiumia
Kävin suht äskettäin itse lääkärillä saman vaivan takia ja lääkäri neuvoi syömään magnesiumia . Magnesiumsitraatti on tehokkainta ja ainakin omalla kohdallani rytmihäiriöt loppuivat lähes täydellisesti hyvin pian magnesiumin syömisen aloittamisen jälkeen :)

Tässä vielä erittäin hyvä sivu, miten toimin jos epäilen rytmihäiriöitä:
http://www.ebm-guidelines.com/dtk/syd/avaa?p_artikkeli=syd00345 

Täältä löytyy myös mielenkiintosita chattia:
http://www.vauva.fi/keskustelu/1768491/ketju/rytmihairioista_oletko_ollut_tutkimuksissa

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näitä kotikonsteja todella tarvitaan!!! Hyvä , hyvä!!! sanokaapa te, joilla on flimmeri, että miten sen erottaa esim. siitä, että sydän on takykardiassa ja sitten vähän väliä muljuaa eli aivan epätasista sykettä??? Onko ainoa tapa saada se holtteriin? Mistä te itse tiedätte???Ja onko teillä kokemusta uusista verenpainemittareista jotka kuulemma erottavat flimmerin? Ovatko luotettavia?
Tänään tuli just edellä kuvatunlainen rymihäiriö kun vaan istuin koneella. Verenpaineet olivat 175/105 ja pulssi 145(jatkuva beetasalpaaja käytössä, joten ei pitäisi kovin korkeelle nousta). Nappasin lisää beetasalpaajaa ja koitin valella kasvoja kylmällä vedellä ja koitin myös tuota hengitysjuttua-ei vaikutusta joten aloin lepäämään istuen.Noin puolen tunnin kuluttua kun lääke alkoi vaikuttaa verenpaineet ja pulssi alkoivat hiljalleen laskea ja muljuamisetkin tasaantua. Mutta vasta kahden tunnin päästä olo alkoi tuntua jotakuinkin normaalilta. Mutta mieltä silti jäi askarruttamaan, että oliko tuo flimmeri. Ikinä holtterissa ei ole sattunut tämmöisiä...joten en tiedä...hyvä kuitenkin, että rauhoittui lopulta...flimmerissä kuitenkin pitäis olla myös marevan tms. vaikka olisi satunnainenkin uuden tiedon mukaan...

Ann'S kirjoitti...

Minulla jos tulee flimmeri niin se tuntuu lähinnä epämääräiseltä muljuamiselta, rytmi ei ole oikea. Kohtauksissani on myös mukana takykardia eli tiheälyöntisyys eli pulssi on todella korkea 160-180. Mielestäni takykardia aiheuttaa vielä huonomman olon, koska hengitys vaikeutuu, paineet nousevat jne.
Joskus taas eli päivittäin, sydän vain muljahtaa yksittäisesti ja paineet nousevat todella korkeiksi ja tulee pahoinvointi ym. Mutta sitten kohtaus menee ihan yksikseen ohi. Flimmeristä tiedän sen verran että se ei ole koskaan mennyt minulla ilman lääkärissäkäyntiä ohi. Jos flimmerikohtauksia esiintyy, niin minulla on ihan sen varalta menossa Marevan, ihan varmuuden vuoksi. Minun mielestä seuraavan kerran kun sinulle tulee tuollainen kohtaus, hankkiudu heti sillä hetkellä lääkäriin, niin jospa saavat sen häiriön kiinni ja näkevät mitä se on. Mutta se on lähdettävä heti, ei kannata jäädä odottamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kiitos näistä neuvoista. Lääkäriin meno vain kestää aikansa ja sit kun kohtaus tulee yöllä, niin vielä hankalampaa ja päivystävä vielä kauempana. Jotenkin Ambulanssin kutsuminenkin tuntuu liian korkealta kynnykseltä. Mutta olet aivan oikeassa, kyllähän tämä pitäisi selvittää. Olen kuullut, että flimmeri on usein alussa kohtauksenomainen ja se ei aina jää "päälle" joten se on hankalaa jos se on jo ohi kun pääsee lääkäriin asti...

Ilmoittaako sinun verenpainemittarisi epäsäännöllisestä pulssista muulloin kuin flimmerissä? Minulla näiden kohtauksien aikana ilmoittaa, mut se on omron eikä varsinaisesti sellainen uusi joka tunnistaa flimmerin.

Ann'S kirjoitti...

Minun mittari on Beurer ja ilmoittaa rytmihäiriöt, mutta ei jaottele erikseen flimmereitä ja muita vaan ilmoittaa ylipäätään jos rytmi ei ole oikea.
Se on hankalaa jos asuu kauempana sairaalasta, monta kertaa tosiaan flimmeri saattaa mennä ohi, mutta toisaalta olisi hyvä että jos joskus ehtisit niin saisivat "sen" kiinni ja saisit mahdollisesti oikean lääkityksen.
Minulla kun flimmerikohtaus on tullut, niin ei ole epäilystäkään etteikö pitäisi lähteä sairaalaan, on niin voimakas. Toivotaan, kuitenkin ettei niitä enää sinullekaan tulisi :)

Anonyymi kirjoitti...

Olisin minäkin eilen lähtenyt sairaalaan, oli sen verran raju. Mutta ei ollut autoa ja satuin olemaan yksin kotona ja olin luvannut olla kotona koska odotin vierasta...ajattelin että olen selvinnyt näistä ennenkin jos se nytkin aikanaan menisi ohi, mutta tuon olisin halunnut filmille:)...no seuraavalla kerralla...ilalla kyllä vielä muljusi ja paineet olivat koholla, muttei enää tullut tuommoista kohtausta...niin ja yöllä tykytteli kovaa myös, mutta olin niin väsynyt joten päätin nukkua ja sain jotenkin nukuttua...tänään on ollut rauhallista aamulääkkeiden jälkeen, mutta päätä on kyllä kiristänyt ihan koko päivän...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mukavasta sivustosta! Itseään rauhoittaakseen sitä lukee näitä juttuja netistä aina uudelleen. Mulla on sinustakykardiaa joka oirellut vuosikausia, välillä päivittäin, syke nousee pienistäki askareista välillä 150-180 ja leposyke 90+. Sairaalassa olen ollut kolmesti, kerran lähti taju sykkeen nousun myötä, kerran rintakipuja kovasti jotka eivät poistuneet levossa. Tutkittu (sydänultra, keuhkokuvat, kehkojen tomografia, holtteri x 3 ja kymmeniä sydänfilmejä). Kertokaa kokemuksianne beetasalpaajista! Mulla on respa mutta en ole käyttnyt, nyt ajattelen että voisivat helpottaa elämää ettei tarttis "mummoilla". Onko kellään sitä sormioksisaturaatiomittaria?

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ei ole suoranaisesti kotikonstit lopettaa rytmihäiriöitä, mutta ostin viikko sitten kotiin heart bug laitteen, joka vastaa holteria. Nyt ekan kerran kohtaukset on saanut nauhalle ku aina ambulanssi on tullut myöhässä tai olen itse ollut sairaalalla myöhässä.

Voin suositella ja lääkäritkintykkäsi kun oli konkreettista näytettävää - toivottavasti tästä saisi joku muukin mielenrauhan oman rytmihäiriön suhteen!!!

Anonyymi kirjoitti...

kylmällä vedellä kyllästetty pyyhe rintakehän päällä makuuasennossa hillitsee nopealyöntisyyskohtauksen

Ann'S kirjoitti...

Tuosta en ole vielä koskaan kuullutkaan? Toimiiko todella tuo ja millaisissa sykkeissä?

Unknown kirjoitti...

Taas ne kiusaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Helikobakteeri löytyminen ja sen häätöhoito lopetti tiheästi esiintyneet rytmihäiriöt kokonaan.Olen kuullut kahdelle muulle käyneen myös näin. Kannattaa otattaa verikoe mahdollisen helikobakteeri toteamiseki.

Ann'S kirjoitti...

Mielenkiitoinen juttu, en ole aiemmin kuullutkaan.
Minulla vasta kuukausi sitten tähystettiin vatsalaukku, jote varmasti ottivat Helicokokeen.

Unknown kirjoitti...

Voi hitsi. Kokeilin kylmää vettä naamalle kun flimmeri oli pahimmollaan pulssi 145.hetkessä loppu ja rytmi tasottu pulssi 87 nyt.. vauuu.....

Anonyymi kirjoitti...

Moi. Mulla aiheuttaa vatsakatarri rytmihäiriöt..puoli vuotta olen ollut esomebrazol lääkityksellä ja nyt hiukan rauhoittunut sydän..paitsi tänään. Söin torttuja ja pizzaa sekä kupin kahvia ja muutaman täytelakupatukan..se homma oli sitten siinä ja vagushermo villiintyi. Saapi nähdä meneekö yöllä ohi vai tuleeko aamulla lähtö kääntöön. Kurjaakin kurjempi vaiva. Tsemppiä kohtalotovereille ♡

Ann'S kirjoitti...

Hyvä juttu, jos tuolla yksinkertaisella konstilla on lähtenyt flimmeri pois.
Olen yrittänyt joskus, ei vaan minulla toiminut kunnolla.
Mutta hyvä on kokeilla.

Ann'S kirjoitti...

Mielenkiintoista... onko lääkäri koskaan sinulle todentanut asian, että kaikki johtuu vatsakatarrista?
Onko sinulla närästysoireita vai pelkkiä sydänoireita ?

wilhelmiina kirjoitti...

Onko kenellekkään savukala aiheuttanut rytmihäiriöitä? Olen sydänsairaus-sukua ja toissa yö oli lähes nukkumaton. Rytmi hukassa+herääminen melkein koko yön. Söin myöhähkön päivällisen, kreikkalainen salaatti ja savulohta. Kiitos mahdollisista kommenteista!

Ann'S kirjoitti...

Hei, en ole kuullut koskaan, että juuri savukalasta olisi tullut rytmihäiriöitä. Mutta sen tiedän, että raskaat ateriat tuovat epämiellyttävän olotilan, rytmihäiriöiden myötä en pysty syömään isoja aterioita.

Landemutsi kirjoitti...

Kiva löytää tämä! Olen 38v nainen ja mulla sinustakykardia saatiin kii 2017 sillo otettiin mm ultra ja sydän terve ja aloitettiin beetasalpaajat... Muutama vuosi oli ok.. sit täs 2020 syntyi vauva ja valvoin paljon.. päälle stressi jne niin taas alkoi mm tykytykset ja syön siis beetoja joka pvä .. nyt taas lanssi käyny 2x koska herännyt yöllä siihen ku sydän laukkaa ja sykkeet ollukki 180.. sanotaan vaan et hyvänlaatuisen ja labroissa kans oli sydän hommelit priimaa mutta elä tän kans "normaalisti" kun koko perhe stressaa. Mökille tms kauemmas en halua lähteä ja paniikki saa sit kans jo oireet tulemaan...